Vastakkainasettelun kärjistymisen aika on lähellä
Elinkeinoelämän keskusliitto EK päätti irtisanoa 22 keskusjärjestösopimusta. Päätös on jatkoa vuonna 2015 tehdylle sääntömuutokselle, jonka jälkeen EK ei enää ole sopimuksia allekirjoittava neuvotteluosapuoli. Päätös tehtiin kertomatta siitä etukäteen palkansaajajärjestöille.
Kun EK muutti sääntöjään, sen silloisen hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta totesi, ettei päätös kuitenkaan merkitse konsensuksen loppua. Konsensus ei häviä mihinkään, painopiste vain siirtyy toisaalle eli yritystasolle.
Se, ettei EK ilmoittanut irtisanomispäätöksestä etukäteen palkansaajajärjestöille, osoittaa, kuinka vähän se arvostaa työmarkkina(keskus)järjestöjen välistä luottamusta ja siihen liittyen suomalaiseen kolmikantaan perinteisesti liittynyttä konsensukseen pyrkimistä.
Puhe siitä, että konsensus ei häviä minnekään vaan siirtyy yritystasolle, on tietysti pelkkää sanahelinää. Sen sijaan työmarkkinajärjestöjen välisen luottamuksen rapautuminen on jo arkipäivää. EK:n perimmäisenä tavoitteena on palkoista ja muista työehdoista sopiminen paikallisesti. Ensi syksyn liittokierros on EK:n näkökulmasta välietappi matkalla kohti mahdollisimman hajautettua palkoista sopimista.
EK ei tunnu välittävän siitä, että ilmapiiri työmarkkinoilla kiristyy vääjäämättä lähitulevaisuudessa. Konfliktien vähättelylle löytyy rakenteellisia taustekijöitä, joista jotkut suomalaistekonomistit kirjoittivat jo yli 20 vuotta sitten pääomaliikkeiden vapauduttua. Pääomaliikkeiden vapauduttua suomalaisista suuryrityksistä tuli nopeasti monikansallisia yrityksiä, joiden liiketoiminta Suomen rajojen ulkopuolella alkoi kasvaa erittäin ripeästi. Nykyään suomalaisten monikansallisten yritysten työntekijöistä valtaosa työskentelee Suomen rajojen ulkopuolella.
Esimerkiksi vuonna 2015 Nokian henkilöstöstä 12 prosenttia työskenteli Suomessa, Stora Enson henkilöstöstä 25 prosenttia, UPM:n henkilöstöstä 38 prosenttia, Wärtsilän henkilöstöstä 19 prosenttia jne. Tällaisten yritysten ”kansallinen intressi” ei ole enää suuri, eikä niiden liiketoiminnassa konsensukseen perustuvat kansalliset kolmikantaiset kokonaisratkaisut ole oleellisia. Ne saattavat olla kiinnostuneempia oman toimialaan liittyvästä kansainvälisestä kehityksestä, työvoimakustannukset mukaan lukien. Sen tähden ei ole sattumaa, että työnantajaliitoista kaikkein kansainvälistyneimpien yritysten etujärjestöt kuten Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus ovat olleet erityisen halukkaita irtaantumaan kolmikantaisen sopimisen perinteestä.
EK:n tavoite palkoista sopimisen hajauttamisesta ei tietenkään perustu siihen, että konsensusta halutaan yritystasolle vaan viime kädessä siihen, että työnantajan vaikutusvalta palkoista sovittaessa kasvaa. Olisi yllättävää, jos tämän tavoitteen ajaminen ei johtaisi työmarkkinasuhteiden kiristymiseen lähitulevaisuudessa. Vastakkainasettelun kärjistymisen aika on lähellä.