Ikäsyrjintä voi vesittää työurien pidentämistavoitteet
Suomessa pääministeri Kataisen ohella monet muut arvovaltaiset tahot ovat esittäneet huolensa siitä, että yli 50-vuotiaiden työttömien työllistyminen on vaikeaa. Iän myötä kasvavaa vaikeutta työllistyä työmarkkinoille ei voida lähtökohtaisesti selittää ajantasaisen osaamisen puuttumisella, sillä myös kaikkein korkeimmin koulutetuilla työttömillä todennäköisyys löytää töitä pienenee radikaalisti, mitä enemmän ikävuosia työnhakijalle on siunaantunut (kuvio 1).
Iän myötä voimakkaasti vähenevään todennäköisyyteen saada töitä on vaikea löytää järkeviä perusteita. Saksalaisten tutkijoiden Christian Göbelin ja Thomas Zwickin tutkimuksen mukaan työntekijät ovat tuottavimmillaan 50–55-vuotiaina. Kuusikymppisinä tuottavuus heikkenee vain vähän ja on lähellä 40-vuotiaiden tasoa.
Kuvio 1. Vuonna 2007 työttömäksi jääneiden työllistyminen vuonna 2008, korkea-asteen tutkinnon suorittaneet, %
Lähde: Ilmakunnas ja Lilja, Vanhuuseläkkeen alaikärajan nostosta ei ole ihmelääkkeeksi, Talous & Yhteiskunta 2/2013
Miksi tuottavat työntekijät eivät kelpaa työnantajille? Löytyykö syy iän myötä liian korkealle tasolle nousseista palkoista? Tilastokeskuksen palkkatilastot, joiden mukaan keskipalkkojen huippu saavutetaan noin 40-vuotiaana, eivät tällaista päättelyä tue. Keskimääräiset palkat laskevat – joitakin asiantuntijaryhmiä lukuun ottamatta – neljänkymmenen ikävuoden jälkeen. Iän myötä siis tuottavuus nousee, mutta palkkataso laskee.
Vanhempien ikäluokkien työllistämiseen liittyvät keskimääräistä korkeammat välilliset kustannukset kuten eläkemaksut eivät voi saada aikaiseksi kuvion 1 kaltaista työllistymiskynnyksen kasvua heti 25 ikävuoden jälkeen. Kun konkreettisia syitä ei tälle ilmiölle löydy, ei voi muuta kuin päätellä, että kyse on asenteista. Ikäsyrjintä on vakava ongelma suomalaisilla työmarkkinoilla.
Ikäsyrjinnän vaikutukset eivät ulotu pelkästään siihen, että ikääntyneet työttömät eivät pääse työn syrjään kiinni. Sillä on arvaamattoman suuret vaikutukset kaikkiin työmarkkinoilla toimiviin. Tätä seikkaa ei yleisessä keskustelussa ole riittävästi oivallettu.
Jos tietyn iän jälkeen työmarkkinat eivät toimi (työn kysyntä ei vastaa tarjontaa), myös työssä käyvien palkansaajien tilanne on oletettua heikompi. Jos yleisesti tiedetään, että ikääntyvä työtön löytää erittäin pienellä todennäköisyydellä uutta työtä, tämä heikentää työpaikkansa säilyttäneiden neuvotteluasemaa. Työnantajan ei tällaisessa tilanteessa tarvitse miettiä, miten parantaa ikääntyvien työhyvinvointia tai osaamista pitääkseen ikääntyvästä työvoimastaan kiinni. Sen pitää kiinni se tosiasia, että ikääntyvien mahdollisuudet saada töitä muualta ovat yleisesti ottaen heikot.
Ikäsyrjintä voi lukkiuttaa ikääntyvän työhön, joka on liian raskasta tai joka ei tarjoa toivottuja haasteita. Jos ikääntyvän voimat hiipuvat tai hän turhautuu työtehtäviinsä, työpaikan vaihto ei tarjoa ulospääsytietä yleisen ikäsyrjinnän vuoksi. Tällaisessa tilanteessa pidempi sinnittely voi johtaa pahimmillaan työkyvyn menetykseen. Jos työkyky pysyy, mutta motivaatio työhön heikkenee, vanhuuseläkkeelle jäädään heti kun se on mahdollista. Kumpikaan ratkaisu ei ole optimaalinen, ja työura jää niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta liian lyhyeksi.
Julkisessa keskustelussa esiin tuodut rakenteelliset uudistukset – kuten eläkeiän alarajan nosto – eivät tule automaattisesti korjaamaan ikääntyvien työmarkkinatilannetta. Tällaisten uudistusten onnistuminen edellyttää toimivia työmarkkinoita. Ikäsyrjintä haittaa merkittävästi työmarkkinoiden toimivuutta. Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä. On selvää, että rakenteellisiin uudistuksiin liittyviä tavoitteita työurien pidentämisestä ei voida saavuttaa, jos suomalaisilla työmarkkinoilla ikäsyrjintä pysyy nykyisellä tasolla. Ikäsyrjinnän vähentämiseksi tarvitaan avointa keskustelua syrjinnän syistä ja määrätietoisia toimia sen ehkäisemiseksi.